Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkolassa



Kokkolassa järjestettiin 15.–17.3.2013 valtakunnalliset sukututkimuspäivät, 36. järjestyksessään. Vaasan maakunta-arkisto oli päivillä mukana näytteilleasettajana Kokkolan kaupungintalolla, missä suuri osa päivien ohjelmasta tapahtui. Kaupungintalon aulatiloissa oli suuri joukko sukuseuroja ja muita aiheeseen liittyviä tahoja esittelemässä toimintaansa ja vielä lukuisampi joukko sukututkimuksesta kiinnostunutta yleisöä. Kuulemani mukaan lauantain 16.3. kävijämääräksi arvioitiin 700–800 henkeä, mikä osoittaa, että sukututkimus elää ja voi hyvin!

Sukututkimusaiheisen näyttelyn lisäksi päiviin kuului mielenkiintoinen seminaariohjelma, joka luotasi järjestämispaikkakunnalle ja alueelle merkittäviä tutkimusaiheita: keskipohjalaisia sukuja, valtamerentakaista siirtolaisuutta sekä isovihan ja Suomen sodan paikallisväestölle aiheuttamia tuhoja. Jälkimmäisen aihepiirin puitteissa esitelmöi myös Vaasan maakunta-arkiston ylitarkastaja Jussi Jääskeläinen väitöskirjansa aiheesta otsikolla Paikallisväestö Suomen sodan kurimuksessa (Lokalsamhället i finska krigets malström).

Näyttelyosastollamme pyrimme huomioimaan seminaariohjelman aiheet. Esittelimme kouluille suunnattua siirtolaisuusaiheista arkistolaukkuamme, joka värikkäine asiakirjakopioineen herätti kävijöissä kiinnostusta. Siirtolaisalusten kuvien ja esteettömyystodistusten äärellä keskustelu luontevasti johti Amerikkaan ja muualle matkanneisiin sukulaisiin. Monenlaisia tarinoita kerrattiin ja toivoaksemme pystyimme myös ohjaamaan sukututkijoita siirtolaisuuden lähteiden pariin.


Siirtolaisuuden lisäksi näyttelyosastomme teemana olivat arkistolaitoksen digitaaliset palvelut, jotka myös kiinnostivat monia. ”Arkistoklinikallamme” opastimme Astian, Portin ja Digitaaliarkiston saloihin ja tälläkin saralla saatiin kokea ahaa-elämyksiä. Harjaantuneille sukututkijoille arkistojen digitaalinen maailma on jo varsin tuttu, mutta sukututkimuspäivien yleisössä on paljon myös uutta mielenkiintoista harrastusta aloittavia. Monille näyttelyosastomme oli ehkä ensimmäinen kosketus arkistojen toimintaan ja käynti siellä toivon mukaan madalsi kynnystä lähteä hyödyntämään arkistojen palveluja.

Mikko Nykänen
tutkija
Vaasan maakunta-arkisto

Oulun kaupungin tullikamarin arkisto – tarjolla lakritsia ja vesiklosetteja

Oulun maakunta-arkiston Oulun kaupunginarkiston kokoelmaan sisältyy Oulun kaupungin tullikamarin arkisto. Sen mielenkiintoisimmat asiakirjat, jotka kuvaavat merikaupungin ja purjelaivakauden suuruuden aikaa, löytyvät tiliasiakirja- ja tositeasiakirjasarjoista. Tätä 1700 - 1800-luvuilla Oulun tullikamarin viranomaistoiminnan tuloksena muodostunutta aineistoa voidaan pitää yhtenä kansainvälisimmistä Pohjois-Suomessa syntyneistä arkistoista. Arkisto tarjoaa sisällöltään merkittävän kansainvälisen funktion, koska se koskettaa hyvin monen eri maan laivojen ja merimiesten historiaa. Asiakirjoihin sisältyy eri maissa laadittuja laivaselvityksiä esimerkiksi Brasiliasta, Italiasta, Portugalista, Saksasta, Tanskasta ja Kauko-Idästä.

Jokaisen kotimaisen ja ulkomaisen laivan piti tullessaan ja lähtiessään satamasta selvittää asiakirjoin laivan tekniset tiedot ja antaa luettelot miehistöstä, miehistön muonasta, matkustajista, lastista sekä esittää matka-aikomus tai ilmoittaa mistä laiva saapui. Nämä tiedot kirjattiin laivoja koskeviin tositteisiin. Näistä tositteista tiedot vietiin pääkohdiltaan tiliasiakirjoihin, jotka toimivat tositteiden diaareina.

Oulun kaupungin tullikamarin arkisto tarjoaa mahdollisuuden tutkia talous-, sosiaali- ja merihistoriaa. Asiakirjojen tietojen perusteella 1800-luvulla Pohjois-Pohjanmaa ei ollut tavaroiden suhteen mikään periferia, vaan lähellä aikansa muotia ja kulutusta. Tilitositteisiin on kirjattu jokainen lakritsipussi, posliiniasetti, vesiklosetti, viinipullo, kirja, lääkerohto tai puupölkky joka vietiin tai tuotiin, eikä tuoreet kukatkaan olleet vieraita 1800-luvun meriliikenteessä. Tavaran vastaanottajina olivat kauppaporvarit, käsityöläiset tai maakauppiaat. Tilitositteiden ja tiliasiakirjojen perusteella voidaan tutkia hyvin tarkasti tuontia ja vientiä, ja kuinka tuonti käytännössä tapahtui maailman meriltä Oulun seudulle. Mikään muu arkisto ei välttämättä kerro näin syvällisesti esimerkiksi maakauppiaan ulkomaanliiketoimista.

Tositteet ovat säilyneet arkistossa aukottomasti 1820-luvulta vuoteen 1887 asti. Tositteisiin on merkitty jokainen suomalainen ja ulkomaalainen laiva sekä maalaisalukset. Maalaisaluksista voidaan asiakirjojen pohjalta löytää aluksien miehistöt, mitat, vetoisuudet ja lastit, joita ei ole muista asiakirjoista välttämättä näin kattavasti saatavissa. Näitä tietoja ei ole merkitty esimerkiksi lähikaupungin merimieshuoneiden otto- ja päästökatselmuskirjoihin. Oulun tullikamarin tilitositteet korvaavat myös vuonna 1918 tuhoutuneen Oulun merimieshuoneen merimiesluetteloita ja ovat keskeinen lähde merimiesten tutkijoille etenkin 1850-luvulta 1880-luvulle. Tilitositteista löytyy tietoja myös purjelaivoilla siirtolaisiksi menneistä. Myös monelle sukututkijalle on aineistosta hyötyä, sillä aineisto tuo mielenkiintoisen lisän passiluetteloiden ja merimieshuoneiden luetteloiden rinnalle.

Tuula Leskelä
Ylitarkastaja
Oulun maakunta-arkisto

Terveisiä Leposaareen

Sota-arkistoon alettiin kerätä tietoja sodissa kuolleista vuonna 1985. Suomen Sotaveteraaniliitto ehdotti erityisen tietokannan koostamista, rahoittajaksi lähti mukaan myös Kaatuneiden Muistosäätiö.  Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokannan rungon muodostavat evankelis-luterilaisilta seurakunnilta saadut sankarihautoihin haudattujen nimiluettelot. Muut tietokannan tiedot on kerätty entisen Sota-arkiston lukuisista eri lähteistä. Tietoja sodassa luovutettujen alueiden vainajista saatiin Mikkelin lakkautettujen seurakuntien arkistosta. Lähteinä on käytetty myös Sotilaslääkintäarkiston hallinnoimaan suljettuun arkistoon kuuluneita sotilaiden kantakortteja, jotka saatiin käyttöön vasta vuonna 1997. Tietokannassa on 94 712 nimeä, joista sodan jälkeen kuolleita on 1 420 ja siviilejä 113. Siviilit ja sodan jälkeen kuolleet tullaan jatkossa erottamaan omaksi tietokannakseen.


Kantakorttien tutkiminen tuo lisää
tietoa sotaan osallistuneista miehistä.
© Arkistolaitos / Maria Arponen
Tietokanta laitettiin internetiin syyskuussa 2000. Koska kysymys on sota-ajasta, tiedot voivat olla puutteellisia. Kun tietokanta avattiin yleisölle, monet ihmiset ottivat yhteyttä väärien tai vaillinaisten tietojen vuoksi.  Suurimmaksi puutteeksi osoittautuivat virheet vainajien lasten lukumäärissä sekä väärä äidinkieli.  Kaikki korjaukset ja täydennykset otetaan edelleen kiitollisina vastaan. Myös tietokannan toimintoja aiotaan täydentää: kaikki internetissä käytettävän sovelluksen kentät muutetaan hakukentiksi.

Tutustuin ”Menehtyneisiin” elokuussa 2012. Tulin Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteeseen harjoittelijaksi edellisen vuoden marraskuussa. Tein kantakorttihakuja puolisen vuotta ennen kuin minut vihittiin tietokannan salaisuuksiin. Kävin läpi paljon kantakortteja metsästäessäni ensisijaisesti puuttuvia joukko-osastotietoja. Siihen päättyi työni ”helppo” osuus: vielä kadoksissa olevia joukko-osastoja yritän jäljittää kenttä- ja sotasairaaloiden potilaskertomuksista, -korteista ja poistamisilmoituksista, rykmenttien sotapäiväkirjoista, päiväkäskyistä ja tappioluetteloista sekä kaatuneiden evakuointikeskusten kortistoista.  Joskus asiakirjat on täytetty vain osittain, ja käsialoja voi olla vaikea tulkita. Sota-ajan lähteiden moninaisuus, epätäsmällisyyskin, on alkanut aueta kaikessa laajuudessaan.  Kahlaan läpi kasan asiakirjoja, enkä siltikään onnistu löytämään pitävää todistetta siitä, kaatuiko sotilas taistelukentällä vai kuoliko hän haavoihinsa kenttäsairaalassa. Sotapäiväkirjoja riittää, mutta kateissa on juuri sen joukko-osaston päiväkirja, josta olisin voinut löytää tiedon kuolintavasta eli tietokannan menehtymisluokan. Toisaalta täytyy muistaa, että silloin oli sota. On ihmeellistä, että tuolta ajalta on säilynyt niinkin paljon asiakirjoja.

Työni Menehtyneiden tietokannan parissa on suuresti muuttanut suhtautumistani Suomen sotiin ja niissä henkensä uhranneisiin. En ole koskaan kuvitellut, että itsenäisyys on tullut meille lahjana, mutta sotilaiden potilasasiakirjat ja tietysti sotapäiväkirjat ovat viimeistään avanneet silmäni. Vähin, mitä voimme heille antaa, on kattava ja oikeaa tietoa sisältävä tietokanta, joka säilyttää heidän muistonsa jälkipolville. Tämän kirjoitettuani vilkutan ikkunastani Leposaaren hautausmaalle, jossa lepäävät perheemme omat sankarivainajat.

Nina-Maria Saikkonen
Tutkija, Kansallisarkisto

Kuvia ja taidetta


Turun maakunta-arkiston valoisassa ja kauniissa aulassa asiakasta tervehtii joukko taideteoksia. Niiden olemassaolo jää arkistovierailujen yhteydessä usein vähemmälle huomiolle, mutta ehkä nyt on sopiva hetki tehdä tuttavuutta. Kaksi töistä, joista tässä pääasiassa kerrotaan, liittyy kiinteästi Turun maakunta-arkistoon ja sen aineistoihin. Autenttisiin valokuviin pohjautuvana miljöökuvauksena toisella niistä on lisäksi läheinen suhde vast´ikään ilmestyneeseen Rauman merimiehistöä käsittelevään historiateokseen (Jari Lybeck: Rauman merimiehet, 2013. SKS). Tieteen ja taiteen liitto on näin hauskasti osa myös arkiston ja tutkimustiedon arkipäivää.
Värikäs, suurikokoinen ja railakkaasti ”kulta”kehyksiin sijoitettu akvarelli on aulan istuinryhmän luona. Sen tekijä on maakunta-arkistossakin työskennellyt Rauno Luttinen (TMAn joulurauhanjulistustekstistä tuttu, ks. blogi 23.12.2011). Teoksen nimeksi on inventointiluetteloon merkitty yksiselitteisesti TMA, mutta se voisi olla vaikkapa taidemuseoiden tyyliin ”Näkymä maakunta-arkiston tutkija-aulasta”.  Signeeraus on vuodelta 1996 ja kuvassa seikkailevat tutut arkiston henkilöhahmot vuosien varrelta.

Hallintokäytävän varrella erinäisten pastellisävyisten kehystettyjen kartta-otteiden ja rakennuspiirustusten rinnalla on hauska, pikkutarkasti toteutettu satama-aiheinen panoraama-maalaus. Sen tekijä on raumalainen Tenho Hella (1994): Näkymä Rauman satamasta 1906 eli Rauman murteella ilmaistuna ”Panorama Raum Hamin a.D. 1906”.  Tekijä itse kutsui töitään, joita maakunta-arkiston varastoista löytyy useampikin, termillä historiallinen dokumenttimaalaus.

Teokseen dokumentoitujen laivojen historiatiedot on nyt jo edesmennyt harrastajatutkija Tenho Hella tavoittanut  Rauman museon arkistosta ja osin myös  maakunta-arkiston kokoelmista, mm. Rauman  merimieshuoneen arkistosta ja Rauman maistraatin arkistosta. Alukset, jotka maalauksessa esiintyvät ovat seuraavat: fregatti ”Osmo” (1869), kuunarilaiva ”Uljas” (1891), kuunarilaiva ”Pyhämaatar” (1891) , kaljaasi ”Jalo” (1900),  matkustajahöyryalus ”Norden”,  kuunarilaiva ”Usko” (1890), raakapurjekuunari ”Luvia” (1890), priki ”Aleksander” (1865), kaljaasi ”Taimi” (1890) ja kuunarilaiva ”Aino” (1894).  Tauluun liittyy myös laajahko selosteteksti laivojen rakennusajankohdasta, matkareiteistä, haaksirikoista ja tietenkin omistajista. Yhdessä tämä kokonaisuus on mielikuvitusta kiehtova yhdistelmä.  

Aulassa esillä olevista tauluista mainittakoon lisäksi mm. Kristian Krokforsin (1985): ”Puisto” ja kaksi muuta grafiikanlehteä vuodelta 1989, joiden provenienssi ja tausta ovat parhaillaan selvitettävänä. 

Maakunta-arkisto ei kuitenkaan ole taidemuseo eikä taideteosten esilläpito kuulu arkistolaitoksen lakisääteisiin tehtäviin (vaikka joskus niin toivoisikin) vaan sen tehtävänä on kokoelmiensa ainutkertaisten asiakirja-aineistojen tarjoaminen tutkimuksen käyttöön. Kuvataiteen näkökulmasta kiinnostavaa ja taiteentutkimukselle arvokasta tietopääomaa arkistolaitoksen kokoelmista löytyy runsaasti. Turun maakunta-arkistoon luovutetuista/talletetuista aineistoista mainittakoon mm. taiteilijayhdistys Arte ry:n arkisto, kuvanveistäjä Jussi Mäntysen arkisto, Adolf Ehnroothin muistomerkkitoimikunnan arkisto, Turun Elokuvakerho ry:n ja Turun elokuvaajat ry:n arkistot sekä lukuisat henkilö-, kartano- ja taloarkistot. Taiteen harrastajalle ja keräilijälle suosittelen silloin tällöin piipahtamista maakunta-arkiston kokoelmien pariin, aluksi vaikka Arkistolaitoksen uusien verkkopalvelujen kautta.

 

Anne Wilenius
ylitarkastaja, Turun maakunta-arkisto

Mikä on varmuusfilmiarkisto?

Mikkelin maakunta-arkiston yhteyteen Naisvuoren uumeniin valmistui vuonna 1989 erityistila mikrofilmien säilytykseen. Valtakunnalliseen mikrofilmiarkistoon suunniteltiin erityisolosuhteet pysyvästi säilytettäville mikrofilmeille, jotka eroavat materiaalinsa ja valmistustapansa puolesta ns. käyttöfilmeistä. Kun käyttöfilmi säilyy säilytystavasta riippuen vain muutaman kymmenen vuotta, on pysyvästi säilytettäväksi suunnitellun mikrofilmin elinikä sama kuin paperin, jos sitä säilytetään asianmukaisissa tiloissa.

Varmuusfilmiarkiston ensisijainen tarkoitus on taata arkistolaitoksen varmuusfilmeille, käyttökopioiden emoille, asianmukaiset säilytystilat. Ennen varmuusfilmiarkiston valmistumista mikrofilmejä oli säilytetty sekä Mikkelin maakunta-arkistossa että Valtionarkistossa paperiasiakirjoille suunnitelluissa tiloissa. Arkiston tilamitoituksessa huomioitiin myös muu valtakunnallinen mikrofilmien säilytystarve ja tuleva kasvu. Arkiston 120m²:n tilaan saatiin kaksikerroksisella hyllyjärjestelmällä hyllytilaa yli 2000 hm.

Tilan valmistuttua arkistolaitos siirsi kaikki varmuusfilminsä Mikkeliin. Samanaikaisesti sovittiin Kirkkohallituksen kanssa luterilaisten seurakuntien mikrofilmien säilyttämisestä varmuusfilmiarkistossa. Siihen saakka seurakunnat olivat voineet lähettää mikrofilmiensä varmuuskappaleet Kirkkohallitukseen säilytettäviksi, jossa ei kuitenkaan ollut tähän asianmukaisia tiloja. Kirkkohallitus antoi 1990-luvun alussa seurakunnille suosituksen varmuusfilmien tallettamisesta Mikkeliin ja suurin osa seurakunnista noudatti suositusta ja siirsi vähitellen mikrofilminsä asianmukaisiin tiloihin.  Siirtoa edesauttoi se, että arkistolaitos ei perinyt eikä edelleenkään peri seurakunnilta vuokraa säilytystilasta.

Vuosien saatossa turvallisen tilan mikrofilmeilleen ovat saaneet mm. mikrofilmausta tehneet valtion virastot, joista suurimpana Maanmittauslaitos, kunnat, valtionapua saavat arkistot ja yritykset. Muilta kuin seurakunnilta maakunta-arkisto perii vuokraa säilytystilasta käytetyn hyllymetrimäärän mukaan.
Tällä hetkellä säilytyksessä on yli 30 000 mikrofilmirullaa ja yli 1,2 miljoonaa mikrofilmikorttia. Hyllykapasiteetista on arkistolaitoksen omassa käytössä 596 hm ja vuokralla 301 hm. Vapaata tilaa on vielä 1392 hm.

Kaikki varmuusfilmiarkiston mikrofilmit ovat ns. tallekappaleita, joita ei anneta tutkijoille. Kun varmuusfilmiarkistoa suunniteltiin, mikrofilmiä pidettiin helpoimmin kopioitavana säilytysformaattina. Niinpä Mikkelin maakunta-arkistossa aloitettiin kirkonkirjamikrokorttien kopiointi 1990-luvun alussa. Parhaimmillaan maakunta-arkistossa kopioitiin lähes 70 000 mikrokorttia vuodessa. Tekniikan kehittyessä ja säilytys- sekä ennen kaikkea käyttöformaattien muuttuessa digitaalisiksi myös mikrofilmien kysyntä väheni, jolloin mikrofilmien kopioinnista Mikkelissä luovuttiin vuonna 2009.

Vaikka mikrofilmin asema käyttöformaattina on vähentynyt, säilytysformaattina se edelleen on voimissaan, kun tarvitaan pitkää säilyvyyttä ja helppoa kopioitavuutta sekä analogiseen että digitaaliseen suuntaan. Kuten paperi myös mikrofilmi tulee säilyttää asianmukaisessa tilassa ja toistaiseksi ainut sellainen paikka Suomessa on Mikkelin maakunta-arkiston varmuusfilmiarkisto.

Eino Parviainen
Ylitarkastaja
Mikkelin maakunta-arkisto