Näyttely-yhteistyötä: Pula-ajan kierrätystä ja kumppanuusvoimaa

Jyväskylän maakunta-arkistossa on avoinna 6.2. - 30.4. 2013 Kansallisarkistossa laadittu kiertävä asiakirjanäyttely ”Kansanhuoltoministeriö 1939 - 1949”. Arkistolaitoksessa on kiertäviä näyttelyitä ollut aiemminkin, mutta tästä lähtien perinteiset asiakirjanäyttelyt toteutetaan pääsääntöisesti näin. Kansanhuolto-näyttely lähtee Jyväskylästä Mikkeliin, jossa se on esillä Suur-Savon museossa. Syksyllä näyttely siirtyy Joensuun maakunta-arkistoon. Jyväskylässä näyttelyn yhteyteen on valikoitu lisäksi asiakirjoja maakunta-arkistossa säilytettävästä Suomen Huolto ry:n arkistosta.

Kiertävät asiakirjanäyttelyt mahdollistavat sen, että myös maakunta-arkistojen näyttelytarjontaan saadaan vaihtelua useammin. Näyttelyiden valmistelu on iso ponnistus kaikkialla, mutta varsinkin pienimmissä yksiköissä on vaikeaa irrottaa henkilöstöä näyttelyn vaatimiin töihin. Vaikka verkkonäyttelyillä saavutetaan helpommin iso yleisö, on tärkeää tarjota elämyksiä ja oivalluksia myös alkuperäisten asiakirjojen avulla.

Julkisuuden saaminen asiakirjanäyttelyille on aina oma haasteensa. Onnekas sattuma on, että Ikääntyvien yliopisto ja Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos järjestävät tänä keväänä sota-aikaan liittyvän muisteluseminaarin. Seminaarin osallistujilla on mahdollisuus kertoa omakohtaisia, sukunsa tai läheistensä kokemuksia sodasta sekä pula-ajasta ja rauhaan palaamisesta. Seminaarilaiset kokoontuvat ensi viikolla maakunta-arkistossa, jolloin he voivat tutustua Kansanhuolto-näyttelyyn ja verestää muistojaan asiakirjojen avulla. Tällaiset kumppanuudet tarjoavat maakunta-arkistolle hyvän mahdollisuuden tuoda esille arkistolaitoksen monipuolista aineistoa.

Näyttelyn avajaiset järjestetään tarjoilun osalta säännöstelyn hengessä tiistaina 19.2. klo 13 - 16. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa luennoi professori Pirjo Korkiakangas aiheenaan ”Korttipeliä ja kekseliäisyyttä. Pula ja säännöstely vuosien 1939 - 1954 Suomessa.”

Kansanhuoltonäyttelyn jälkeen maakunta-arkistossa on tarkoitus toteuttaa asiakirjanäyttely Jyväskylän seminaarin aineistoista. Seminaari perustettiin vuonna 1863, joten Jyväskylän yliopisto juhlii tänä vuonna 150-vuotista opettajankoulutusta.

Marraskuussa on vuorossa yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettava näyttely. Jyväskylän Soroptimistiklubi ry on perustettu vuonna 1953, kuten Suomen Soroptimistiklubien Unionikin. Juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän Soroptimistiklubi esittelee toimintaansa maakunta-arkistoon lahjoitetun arkistonsa avulla. Yhdistyksen jäsenet valitsevat näyttelyn materiaalin. Tässä yhteydessä voimme herättää mielenkiintoa myös muihin maakunta-arkistossa säilytettäviin naisjärjestöjen arkistoihin.

Arkistolaitoksen kiertävän näyttelyn ja yhteistyökumppaneiden ansiosta maakunta-arkistolla on mahdollisuus tarjota tänä vuonna kolme erillistä asiakirjanäyttelyä esillä olevan perusnäyttelyn lisäksi.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyihimme!

Päivi Hirvonen
Johtaja, Jyväskylän maakunta-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.