AHAA-elämyksiä

Vuoden 2011 lopulla pistettiin pystyyn hanke, jonka tarkoituksena on tuottaa työkalu arkistoille kuvailu- ja luettelointitietojen hallintaan. Sittemmin hanke on saanut nimekseen AHAA-hanke. Nyt töitä on paiskittu vuoden verran ja on aika avata hieman sitä, mitä me täällä oikein olemme puuhailleet. Perustiedot hankkeesta löytyvät esimerkiksi arkistolaitoksen kotisivuilta.

Olemme vuoden 2012 yhteisvoimin kuvanneet mukana olevien arkistojen nykytilaa, koonneet vaatimuksia sekä määritelleet tulevan palvelun tietomallia. Nykytilaa kuvattaessa työt etenivät pitkälti suunnitelmien mukaan ja nykytilat arkistoittain saatiin kuvattua kevään aikana tarpeellisella tasolla. Erilaisten vaatimusten ja tietomallin kanssa olemme työskennelleet koko vuoden. Työ on vieläkin kesken, mutta koko ajan olemme edenneet tasaisella tahdilla.

Ensi vuonna vuorossa on toteutussuunnittelu ja toteuttamisen aloittaminen. Jo tällä hetkellä on aistittavissa, että toteutus kannattaisi toteuttaa jollakin iteratiivisella mallilla. Tämä siksi, että jatkuvasti huomaamme asioita, joita tulisi ottaa huomioon toteutuksessa eikä ideoiden virta näytä tyrehtyvän. Luonnollisesti on helpompi ottaa kantaa konkreettiseen olemassa olevaan kuin ”paperilla” mallinnettuihin asioihin.

Samalla, kun työmme jatkuu palvelun rakentamisen merkeissä, luodaan kansallista käsitemallia arkistokuvailuun. Lisäksi ensi vuonna tuotetaan kansalliset arkistoaineiston luettelointi- ja kuvailusäännöt. Montaa asiaa siis tehdään päällekkäin ja väistämättäkin tästä syntyy riskejä suuntaan jos toiseen. Aika näyttää, miten hyvin vältämme pahimmat sudenkuopat.

Olemme muutama viikko sitten pistäneet AHAAn puitteissa pystyyn oman blogin, jotta hankkeessa mukana olevat pääsisivät purkamaan tuntemuksiaan AHAAsta. Mikäli siis kiinnostaa päästä enemmän sisään AHAAssa tapahtuvaan, suosittelen käymään vilkaisemassa blogia.

Vili Haukkovaara
Hankepäällikkö, AHAA-hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.