Sörnäisten toimipisteen aineistot tutkittavissa nyt Kansallisarkiston päärakennuksessa


Kansallisarkisto on vuoden alusta alkaen keskittänyt tutkijasalipalvelunsa Rauhankadun päärakennukseen. Sörnäisissä Työpajankadulla sijainnut tutkijasali sulki ovensa ennen joulua.

Syynä tutkijasalien keskittämiseen oli mahdollisimman toimivan palvelun tarjoaminen asiakkaille samalla kun asiakaskäyntien määrät vähenevät ja laitoksen henkilöresurssit supistuvat. Keskittämisen ansiosta Rauhankadun tutkijasali pystytään pitämään nyt auki entiseen tapaan.

Aineiston käytöstä Rauhankadulla on pyritty tekemään mahdollisimman joustavaa siirtämällä Sörnäisistä Rauhankadulle yhteensä kuusi hyllykilometriä käytetyintä puolustushallinnon aineistoa. Aineistosiirroista huolimatta iso osa puolustushallinnon aineistosta on edelleen fyysisesti Sörnäisten toimipisteessä, josta sitä tutkijoiden tilausten mukaan kuljetetaan kerran päivässä Rauhankadulle. Maksimissaan voi tilata kuusi arkistoyksikköä. Käytäntö on ollut jo vuosikausia sama Siltavuoren toimipisteestä Rauhankadulle toimitettavan aineiston suhteen. Tutkijoilta tämä vaatii aikaisempaa tarkempaa ennakointia, mitä aineistoa hän haluaa tutkia.

Tilausedellytykset onneksi kuitenkin paranevat koko ajan, sillä seuraavien muutaman vuoden aikana viimeinenkin osa Mikkelissä kunnostettavasta sodan ajan huonokuntoisesta aineistosta saadaan asianmukaisesti luetteloitua.

Päivystyshenkilökunnan osaaminen säilyy hyvällä tasolla, sillä Sörnäisistä tutkijasalin päivystäjiä on siirtynyt Rauhankadun asiakaspalveluun. Muutoksen ehdottomasti paras puoli on, että nyt koko puolustushallinnon aineisto on tilattavissa samalta tiskiltä kuin muukin arkistoaineisto. Rauhankadullahan on jo ennen Sota-arkiston liittämistä Kansallisarkistoon ollut useita sotahistoriantutkijoiden käyttämiä yksityisarkistoja.

Aineistojen tilaaminen on nyt myös aiempaa helpompaa, kun arkistoja voi tilata käyttöönsä sähköisen tilauspalvelun avulla. Suunnitelmien mukaan vuoden 2012 aikana vahvan tunnistautumisen avulla jokainen asiakas voi lisäksi tilata arkistolaitoksen tutkijasaleihin aineistoa kotikoneeltaan etukäteen.

Kansallisarkiston tietopalvelun puolesta toivotan kaikki Sörnäisten toimipisteen entiset asiakkaat tervetulleiksi myös Rauhankadulle. Palautetta palveluistamme voi antaa osoitteeseen arkisto@narc.fi tai henkilökohtaisesti etunimi.sukunimi(at)narc.fi

Mikko Karjalainen
Kehittämispäällikkö
Kansallisarkisto, tietopalvelun vastuualue

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.