Kansallisarkiston tutkijasalista

Palaute, kritiikki, ymmärrys, kehitysaskel, palaute… Palveluammatissa asiakkaalta saatu palaute on se, mikä pitää aistit kirkkaina. Eräiltä tutkijasaliasiakkailtamme saatu palaute herätti ajatuksen kirjoittaa tutkijasaleissa tapahtuvasta asiakkaan ja arkistovirkailijan kohtaamisesta yleisemminkin. 


Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijasalissa suoritetaan vuosittain yli 20000 asiakaskäyntiä ja aina emme pysty tarjoamaan sellaista opastusta tai palvelua kuin asiakas odottaa. Asiakas voi kokea olonsa hämmentyneeksi ja mahdollisesti jopa pettyneeksi arkistovierailun jälkeen.

Onko pettymys johtunut siitä, että tutkimuksen alla oleva asia ei ole selvinnyt, vai onko koettu, että päivystäjä ei auta riittävästi tai tuntuu suhtautuvan ynseästi? Arkistolaitoksen tutkijasalipäivystysten minimitavoite on, että kaikki päivystystehtävissä toimivat pystyvät opastamaan mistä halutut asiakirjat tai mikrofilmit löytyvät ja kuinka laitteet toimivat. Jos ylimääräistä aikaa on, pyrkivät päivystäjät oman tietämyksensä puitteissa antamaan tarkempaa opastusta asiakirjojen saloihin.

Ajoittain päivystäjillä ei ole mahdollisuutta perinpohjaiseen neuvontaan ja tulevaisuuden uhkakuva voi olla, että, kun asiakirjamassat lisääntyvät ja resurssit pysyvät nykytasolla tai vähenevät, eivät päivystäjät ehdi eivätkä välttämättä pysty opastamaan jokaista asiakasta henkilökohtaisesti asiakirjojen tutkimisessa. Joka tapauksessa luotto toimivaan asiakassuhteeseen on kova, sillä useilla päivystystehtävissä toimivilla henkilöillä on useiden vuosien, jopa vuosikymmenten kokemus arkistomme aineistoista, joten uskomme pystyvämme tältä osin opastamaan asiakkaitamme mahdollisimman asiantuntevasti vielä pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi on pyritty ja tullaan luomaan sähköisiä palveluja, joiden avulla tutkimustyön tekeminen onnistuu jatkossakin.

* * *

Miten asiakas sitten voi varautua vierailuun arkiston tutkijasalissa. Tutustuminen tutkimusaiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen ja toisaalta www.arkisto.fi -sivuston kautta löytyviin palveluihin ennalta ei ole koskaan huono vaihtoehto. Ruutia ei tässäkään asiassa kannata keksiä uudelleen. Aloitteleville sukututkijoille Kansallisarkisto suosittelee lämpimästi niin sanottuja sukututkimuskursseja, joita muun muassa kansalais- ja työväenopistot järjestävät. Opiskelijat puolestaan saavat tietoa arkistoissa asioimisesta erilaisilla arkistokursseilla. Näillä kursseilla saa hyvät perusvalmiudet tutkimuksen tekemiseen ja usein myös käytännön opastuksen arkistoissa asioimiseen. Tutkimusmetodien hallinta helpottaa arkistoasiointia huomattavasti.

Edellä mainittu ei poista sitä tosiasiaa, että oli sitten sukututkimuskurssin käynyt sukututkija tai arkistokurssin käynyt opiskelija, niin aina saa ja tuleekin kääntyä päivystyshenkilökunnan puoleen kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Kuka tahansa halukas voi ja saa käyttää Kansallisarkiston tutkijapalveluita.

Asiakkaidemme suuri joukko onkin perinteisesti ollut ikään, sukupuoleen tai koulutukseen katsomaton. Kaikenikäiset sukututkijat, nuoret opiskelijat, turistit, varttuneemmat tieteellisten monografioiden tekijät ovat Kansallisarkiston silmissä tasa-arvoisia ja heille pyritään tarjoamaan palveluja heidän tarpeidensa mukaan. Riittävästi lukulaitteita sukututkijoille, tutkijakammioita tieteellisen tutkimuksen kirjoittajille jne. 

* * *

Kansallisarkistolla on pitkät perinteet yhteistyöstä Suomen Sukututkimusseuran kanssa ja yhteistyö jatkuu edelleen. Seuran jäseniltä saadun palautteen kannustamana Kansallisarkiston tietopalvelu on suunnitellut järjestävänsä keväällä 2012 viisi erillistä esittelytilaisuutta Arkistolaitoksen sähköisiin palveluihin liittyen. Tilaisuuksissa esitellään muun muassa sähköistä tilausjärjestelmää, joka on otettu ensimmäisiltä osin käyttöön tämän vuoden kesällä. Näistä opastustilaisuuksista tiedotamme kotisivuillamme vuoden 2011 loppuun mennessä. Kansallisarkiston tutkijasalihenkilökunta tiedostaa myös paremmin kuin hyvin, että ilman asiakkaita ei ole päivystäjiä.

Mikko Karjalainen
Ylitarkastaja
Tietopalvelun vastuualue
Kansallisarkisto

Ville Kontinen
Tutkija
Tietopalvelun vastuualue
Kansallisarkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.