Tutkimustyötä verrataan usein palapelin kokoamiseen. Vertaus on hyvä, mutta jossain määrin myös ontuva. Palapelin kokoaja harvoin turvautuu ulkopuolisen apuun ja ulkopuolisten neuvot pikemminkin ärsyttävät. Sen sijaan tutkimustyötä tekevistä vain harvat selviävät ilman muilta saatua tukea. Niinpä myös arkistot ovat monessa tapauksessa myötävaikuttamassa palapelin jalostumisessa kauniiksi tutkimukseksi. Arkistot antavat asiakkaidensa käyttöön paitsi asiakirjoja myös asiantuntemusta. Ei ole harvinaista, että arkistojen henkilökunnan puoleen käännytään tutkimustyössä tai asiakirjatarpeissa esille nousseiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Arkistoväen antamien vastausten tulisi luonnollisesti olla kattavia, neutraaleja ja vain tosiasioihin perustuvia. Tästä on kuitenkin joskus vaikea pitää kiinni. Jokaisella meistä on näkemyksiä siitä, millaista elämä on ollut menneinä vuosisatoina. Näkemykset ovat muokkaantuneet aineksista, joita ovat tarjoilleet suloisena sotkuna niin koululaitos, tiedemaailma, tiedotusvälineet, viihdeteollisuus tai vaikkapa oma lähipiirimme omine kokemusperäisine muisteluineen. Olemme arvoiltamme, tiedoiltamme ja taidoiltamme erilaisia.
Vastausten neutraaliuden kanssa voi ilmetä ongelmia, sillä historiaan suhtaudutaan usein tunteella ja tapahtumia arvostellaan erilaisista lähtökohdista käsin. Suurmieheksi julistettu henkilö on toisille sankari, toisille roisto. Arkistolainen voi joutua aralle alueelle keskustellessaan asiakkaan kanssa vaikkapa kevään 1918 tapahtumista Suomessa. Asiakkaalle kyseessä voi olla ehdottomasti vapaussota, kansalaissota, kapina tai sisällissota, mutta mitä nimitystä käyttää henkilökuntaan kuuluva?
Entäpä tosiasiat - vastaammeko ilman parempaa tietoa? Ainakin täällä Itä-Suomessa antaudutaan helposti keskustelemaan toisten ihmisten kanssa - myös arkistossa. Asiakkaat esittelevät mielellään tutkimuksiaan ja haastavat omalla tietämyksellään arkiston henkilökuntaa. Vaikka parhaamme yritämme, erehdymme varmasti silloin tällöin vuosiluvuissa, kuninkaissa, rauhansopimuksissa, nimissä ja paikkakunnissa. Erehdykset lienevät verraten pieniä rikoksia, vaikka joku tekisikin niiden perusteella johtopäätöksiä ammattitaitomme suhteen. Erehtymisen pelko ei saisi tehdä kenestäkään tuppisuuta.
Jos asiakas kysyy lähdeaineistoa lapsen asemaa 1900-luvun paikallisyhteisössä käsittelevään tutkimukseensa, tuskin kukaan kykenee antamaan tyhjentävää vastausta. Jos sukututkimusta aloittava henkilö kauhistuu sukulaistensa kohdalla esiintyviä termejä ”loinen” tai ”löysä”, ei ole varmaa, saako hän mielenrauhaa arkistoväen yrityksistä määritellä nämä ilmaisut nykypäivään paremmin sopivilla sanoilla. Ihmisten historiaa tutkivat toiset ihmiset, ja kuten hyvin tiedetään, ei ole olemassa yhtä historiaa - on vain erilaisia tulkintoja. Palapelillä on aina selkeät ääriviivansa, menneisyyden tutkimuksessa nämä puuttuvat.
Pekka Kauppinen
Tutkija, Joensuun maakunta-arkisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Viesti ilmestyy näkyviin heti kun ylläpito on ehtinyt tarkastaa sen.