Kuvantamisesta

Asiakirjoja on tuotettu tuhansien vuosien aikana papyrukselle, pergamentille, erilaisille papereille monenlaisilla musteilla ja merkintäaineilla. Käsin kopiointi ja painotaito olivat ensimmäiset tavat tehdä kopioita alkuperäisistä. Sitten 1800-luvulla tulivat valokuvaus, kirjoituskone, uudet paino- ja kopiotekniikat.

Asiakirjallisen kulttuuriperinnön kuvantaminen, optinen kopiointi, käynnistyi Suomessa yli 60 vuotta sitten, vuonna 1948, jolloin mormonikirkon rahoittamana käynnistyi mm. kirkonkirjojen mikrokuvaaminen. Rekolid-nimisen yrityksen viisi kuvaajaa kiersivät mikrokameroiden kanssa Suomen seurakunnat ja kuvasivat aineistoja paikanpäällä. Kuvauslaatu oli paikoin kirjavaa, mutta tulos oli lähes kattava; valtaosa ennen vuoden 1860 kirkonkirjoja saatiin kuvattua. Tallefilmit lähetettiin Utahiin, mutta silloiselle Valtionarkistolle jäivät masterkopiot, joista kopioitiin käyttökopioita. Muun aineiston mikrokuvaaminen jatkui Valtionarkiston toimesta, ja jatkuu yhä Kansallisarkiston arkistoteknisessä yksikössä.

Noin 50 vuotta myöhemmin, vuodesta 2003, Kansallisarkistossa mikrokuvaamisen rinnalla käynnistettiin aineistojen digitointi toisena kuvantamisen keinona. Mikä kuvantamisen tai tietopalvelun keino onkaan 50 vuoden kuluttua käytössä, jää nuorempien nähtäväksi.

Vuonna 2009 Opetusministeriö myönsi 1.550.000,- ja vuonna 2010 Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 2.070.000,- erillismäärärahat aineistojen digitointiin, suojaamiseen ja käytettävyyden edistämiseksi. Nopealla aikataululla hankkeissa tulee digitoiduksi yhteensä lähes 10 miljoonaa asiakirjatiedostoa, valtaosa mikrofilmeiltä, sekä parannettua alkuperäisten aineistojen säilyvyyttä sekä tiedon käytettävyyttä. Muun aineiston lisäksi nyt käynnissä olevassa hankkeessa digitoidaan mormonifilmit, noin 5,5 miljoonaa tiedostoa. 60 vuotta sitten mikrokuvattu aineisto digitoidaan kokonaisuudessaan.

Digitointi on nopealla aikataululla syrjäyttämässä mikrofilmaamista kuvantamisen välineenä, mutta tallentamisen välineenä mikrofilmillä on loistava tulevaisuus vielä edessäänkin. Digitoinnin kiistaton hyöty on parantuvassa asiakaspalvelussa sekä digitoitujen aineistojen saatavuudessa. Epäsuorasti digitoinnin hyöty on myös aineistojen parempi säilyvyys – digitoinnin yhteydessä aineistot konservoidaan ja suojataan. Digitoinnin jälkeen aineistot säilytetään mahdollisimman suotuisissa arkisto-olosuhteissa ilman jatkuvaa käyttöä.

Digitointihanke ei kuitenkaan ole vain skannausta, vaan digitoitavat aineistot tulee valmistella digitointia varten. Meneillään olevassa hankkeessa etsitään mm. uusia tietoteknisiä keinoja, joilla nopeutetaan ja automatisoidaan aineistojen viitetietojen tietokantasyöttöä sekä arkistoyksikkötasoa tarkempaa indeksointia. Massadigitointiosuudessa etsitään kokonaan uusia digitointiprosesseja A4-kokoisen asiakirja-aineiston massadigitointiin, indeksitietojen ja sisällön optiseen lukuun ja tallentamiseen digitaalisena ja mikrofilmeillä. Painopisteenä on myös verkkopalvelujen kehittäminen, jota edistetään tietoympäristöjen teolla digitoiduista aineistoista. Myös Digitaaliarkiston käyttöliittymän ominaisuudet ja toiminnallisuus on modernisoitu. Uusimmassa hankkeessa on palkattu noin 60 motivoitunutta, taitavaa nuorta toteuttamaan hankkeen osioita.

Digitoinnin ja digitaalisuuden kehityksen ennustaminen on jokseenkin mahdotonta. Uusimmat uutiset tällä viikolla kertovat aikeista toteuttaa kolmiulotteinen käyttöliittymä langattomiin laitteisiin, siis puhelimiin. Mutta jos lukija sallii, yritän visioida seuraavien 50 vuoden varalle. Todennäköisesti teen sen virheen, että ennustukseni toteutuu jo 20 vuodessa.

Seuraavan 50 vuoden kuluttua digitoinnista luovutaan asteittain. Tilalle tulee säteilytystekniikka, jolla kuva alkuperäisestä asiakirjasta, mikrofilmistä tai digitaalisesta tiedostosta saadaan asiakkaalle tutkijatiloihin tai minne hyvänsä eteen leijumaan ilmaan tai minkä tahansa tason pintaan. Tekniikkana on muuntaa asiakirjan, mikrofilmin tai digitaalisen tiedoston tietosisältö fotoneiksi tai atominpäreiksi ja siirtää ne GPS-koordinaatistossa arkistosta asiakkaalle. Tekniikan etuina ovat vastaanottajan laitteettomuus ja verkottomuus. Kuva saadaan käyttöön heti tilauksen jälkeen minne vaan ja milloin vaan, tosin vain hetkellisesti. Kuvantaminen olisi automaattista tapahtuen edistyksellisimmin siten, että säteilytyslaite tunnistaa makasiinissa olevasta kohteesta oikeat sivut ja kuvantaa tiedot ilman, että aineistoa tarvitsee ottaa edes hyllystä.

Historia toistaisi itseään – alkuperäiset kirkonkirjat on kuvannettu mikrofilmeille, mikrofilmeiltä kuvannetaan edelleen digitaalisiksi tiedostoiksi ja siitä edelleen säteilytekniikalla asiakkaille.

Joka tapauksessa, olivatpa tekniikat tulevaisuudessa mitkä hyvänsä, ja arkistojen aineistot vaikkapa Brutopiassa saakka, tullaan aina tarvitsemaan laaja-alaisesti arkistoammattilaisia sekä alkuperäisiä hyvin säilyviä analogisia asiakirjoja, paperi- tai mikrofilmimuodossa. Niiden säilyvyyttä ajan hammas vain nakertaa, ei häivytä tai tuhoa kokonaan.

István Kecskeméti
Yksikönjohtaja, arkistotekninen yksikkö