20.2.2015

Yksityisarkisto yhteistyöllä käyttöön



Loppukesällä 2013 Vpl. Pyhäjärven seuran puheenjohtaja tiedusteli minulta, voisiko Mikkelin maakunta-arkisto ottaa vastaan seuralle lahjoitetun arkiston. Keskustelussa kävi ilmi, että rovasti Kaarle Viikan perikunta oli keväällä 2013 lahjoittanut seuralle Viipurin läänin Pyhäjärven seurakunnan pitkäaikaisen kirkkoherran Karl Wiikan (1888 – 1958) ja hänen vaimonsa Impi Wiikan (1890 – 1968) ja heidän poikansa Kaarle Viikan (1923 – 2002) arkistot, joita säilytettiin Käpylässä Karjala-talolla. Seura oli nimennyt kolmihenkisen työryhmän, jonka tehtävänä oli huolehtia arkistojen järjestämisestä, luetteloinnista ja luovuttamisesta Mikkelin maakunta-arkistoon.
Karl Wiika (vuoteen 1934 saakka Wikman) oli kotoisin Karhulasta ja hän toimi vuosina 1919 – 1926 Vpl. Pyhäjärven kappalaisena ja kirkkoherrana vuosina 1929 – 1949. Karl Wiika avioitui vuonna 1916 Impi Hukkasen kanssa. Evakkoaikana Karl Wiika huolehti monin tavoin seurakuntalaisistaan ja kirjoitti Karjala-lehteen Pyhäjärven kuulumisia -palstaa. Kun siirtoseurakunnat lakkautettiin vuonna 1949, Karl Wiika siirtyi Mouhijärven kirkkoherraksi.
Uukuniemellä papin tyttärenä syntynyt Impi Wiika valmistui filosofian maisteriksi pohjoismaiden historiasta. Impi Wiika oli Pyhäjärvellä merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän oli kunnanvaltuutettu ja toimi lukuisissa yhdistyksissä. Sodan jälkeen hän kuului Pyhäjärven kunnan hoitokuntaan ja oli perustamassa Pyhä-Säätiötä. Hän oli Mouhijärven yhteiskoulun perustajia ja sen ensimmäinen rehtori. Impi Wiika julkaisi vuonna 1951 laajan pitäjänhistorian Vpl. Pyhäjärvi – Kappale kannakselaisvaiheita, josta tuli myöhempien luovutetun alueen pitäjähistorioiden malli. Kaarle Viika oli kirkon perheneuvontatyön pioneeri. Hän toimi innokkaasti Karjalan Liitossa ja Vpl. Pyhäjärvi- Säätiössä ja seurassa.
Sovimme ensimmäisen puhelun aikana, että kävisin työmatkani yhteydessä Karjala-talolla tapaamassa arkistoa järjestävää työryhmää.  Ensi näkemältä aineisto vaikutti kiinnostavalta. Aineistossa ei juuri ollut Viikojen yksityisiä asiakirjoja, vaan lähinnä heidän keräämää Pyhäjärveen ja pyhäjärveläisiin liittyvää muistitietoja sekä arkisto- ja tutkimusaineistoa, jota ei ole aiemmin julkaistu. Viikojen arkisto on merkittävä lisä maakunta-arkistossa ennestään oleviin Vpl. Pyhäjärvi -arkistoihin. Minua miellytti myös arkistotyöryhmän innostuneisuus ja kotiseutuharrastus.  Rajasimme luovutettavan aineiston ja keskustelimme sen järjestämisen, luetteloinnin ja kuvailun periaatteista. Arkistotyöryhmä halusi luovuttaa Viikojen arkiston tyhjentävästi luetteloituna ja kuvailtuna, jotta aineiston käyttö maakunta-arkistossa olisi helppoa. 
Yhteydenpito ei jäänyt neuvontakäyntiin. Seura pyysi minut myöhemmin tilaisuuteensa puhumaan yksityisarkistojen merkityksestä ja niiden luovuttamisesta arkistolaitokseen. Seura luovutti toukokuussa 2014 arkiston maakunta-arkistoon. Arkistoa seurasi upea 80-sivuinen arkistoluettelo, jossa esimerkiksi kaikki valokuvat ovat tunnistettu ja asiasanoitettu.
Viikojen arkisto on Mikkelin maakunta-arkistossa vapaasti käytettävissä. Koska arkisto on luokiteltu henkilö-, perhe- ja sukuarkistoihin, sen luettelo- ja kuvailutietoja ei tietosuojalainsäädännön rajoitusten vuoksi voida esittää arkistolaitoksen verkkopalveluissa. Henkilöarkistojen tarkemmat luettelotiedot ovat käytettävissä arkistolaitoksen yksiköissä.
Pyhäjärvi-seura teki suuren työn aineistojen kuntoon saattamisessa. Toivon, että se innottaisi muita luovutetun Karjalan pitäjäyhteisöjä, mikäli niiden hallussa on pitäjään liittyvää arkistoaineistoa.
Tytti Voutilainen, johtaja
Mikkelin maakunta-arkisto





6.2.2015

ALKU-voimaa



ALKU-järjestämishanke käynnistyi Joensuun maakunta-arkistossa vuoden 2012 alussa ja saman urakan parissa on uurastettu muissakin arkistolaitoksen yksiköissä. Jo heti alkaessaan hanke herätti ihastusta uutuudellaan ja positiivisella työllistämisvaikutuksellaan. Se työllisti aluksi kolme, myöhemmin kaksi järjestäjää ja kaksi järjestämisen ohjaajaa. Joensuun maakunta-arkistossa järjestettiin ensin Pohjois-Karjalan ja Kuopion lääninhallitusten arkistot. Näitä kärrättiin rakennukseemme yhteensä n. 600 hm, joista pysyvään säilytykseen jäi järjestämisen, seulonnan ja tiivistymisen jälkeen 423 hm. Jokunen uusi arkistokotelo, suojapaperi ja nimiölappu tarvittiin, ja asiakirjoista poistettujen niittien ja kengännauhojen sekä huonokuntoisina vaihdettujen koteloiden vuori olisi haastanut jo kokeneemmankin kiipeilijän.
  

Kuopion lääninhallituksen aineistoa JoMA:ssa oli jo ennestäänkin alkaen vuodesta 1776. Hankkeen myötä saimme myös Pohjois-Karjalan lääninhallituksen aineiston sen koko toiminta-ajalta eli vuosilta 1960-1997. Aineistot jakautuvat vuoteen 1986 saakka mm. seuraaviin arkistoihin: lääninoikeuden, lääninkonttorin, kouluosaston, sosiaali- ja terveysosaston, lääninsuunnittelun, nuoriso- ja liikuntalautakunnan sekä maaherran asiakirjat.

Lääninhallitusten aineistoissa vuosilta 1987-1997 ei ollut enää selkeää jakoa eri osastojen muodostamiin kokonaisuuksiin. Vakassa arkistotasoilla on kuvailtu historiaa, toimintaa sekä arkiston sisältämiä merkittävimpiä sarjoja. Sarjatasoilla on puolestaan kuvailtu tietosisältöä. Esim. päätös- ja kirjetoisteiden sarjatason kuvailuista selviää mm. että vt. vanhemman lääninsihteerin työsarkaan ovat kuuluneet tieasiat, mm. yksityiset tiet, kunnantiet ja yleiset tiet.  

Vuosien 2013-2014 aikana järjestettiin ja luetteloitiin yli 580 hm arkistoainesta. Pohjois-Karjalan ja Kuopion tie- ja vesirakennuspiirien arkistoihin tuli lisäystä siten, että ne ulottuvat nyt ajallisesti vuoteen 2013 saakka. Myös näiden jatkajan eli Savo-Karjalan tiepiirin arkistoa on vuosilta 1993-2009. Tie- ja vesirakennuspiirien arkistoista on mahdollista löytää esim. kunnostustöiden kohteeksi joutuvan vanhan sillan asiakirjat tai jopa kanavanvartijana toimineen isoisän ulkorakennuksen piirustukset.

Työn alla olivat myös Pohjois-Karjalan ja Kuopion vesi- ja ympäristöpiirit, ympäristökeskukset, TE-keskukset, KTM:n yrityspalvelun piiritoimistot, työvoimapiirit sekä Kuopion maaseutuelinkeinopiiri ja maatalouspiiri. Vesi- ja ympäristöpiirien sekä ympäristökeskusten aineistoissa on mm. valvontaan ja katselmuksiin, silta- ja rumpulausuntoihin sekä vesinäytteiden analysointeihin liittyviä asiakirjoja. Näihin asiakirja-akteihin pääsee käsiksi kunnittain järjestettyjen hakemistokortistojen avulla, jos esim. tietyn alueen jätevesien johtaminen, saareen menevä pengertie tai yleiselle vesialueelle rakennettu laituri askarruttaa mieltä. Ympäristökeskusten arkistoista löytyy mm. EU:n Rakennusperintöprojektiin liittyvät asiakirjat. KTM:n yrityspalvelun piiritoimistojen arkistoissa on erilaisten yritystukien myöntämispäätöksiä, lausuntoja ja otantana tukihakemukset nollaan päättyviltä vuosilta.

Loppuvuodesta 2014 valmistuivat vielä paikallisia vesistöasioita valaisevat Itä-Suomen vesioikeuden ja sitä edeltäneen vesistötoimikunnan arkistot (n. 200 hm) vuosilta 1934-2000. Päätösten asiakirjavihkot (Fa) ja niihin liittyvät suunnitelmat, kartat ja piirustukset (Fb) on kuvailtu siten, että Astia-tietokannasta voi hakea yksittäistä päätöstä käyttämällä hakusanana ko. päätöksen kohdetta. Kwai-joen siltaa sieltä ei löydy, mutta esim. Käyräjoen siltaan liittyviä asiakirjoja on useammassakin arkistossa. Samalla periaatteella kannattaa selvittää teiden ali kulkevien vesijohtojen ja kaapeleiden sijaintitiedot ennen kaivurin kauhaa.

Kehotankin kansalaisia kunnioittamaan ALKU-hankkeen muistoa siirtämällä kynttilä Vakan alta Portin pieleen ja palaamaan Astialle

Hanna Kiiski, tutkija
Joensuun maakunta-arkisto

 

23.1.2015

Sota kaipaa joskus yhtä miestä: Korsu-Järvisen tapaus

Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokantaan lisätään nykyisin kirjallisuusviitteitä. Tietokantaa täydentäessä löytyy kaikenlaista, ja joskus salapoliisityö tuottaa suoranaisia helmiä. Vuonna 1966 ilmestyneessä Kansa Taisteli -lehdessä kerrotaan Korsu-Järvisestä, jonka taistelumoraali teki suuren vaikutuksen JR 65:n toisessa pataljoonassa palvelleeseen Unto Kumpulaiseen. Korsu-Järvisen sota oli kuitenkin päättynyt pian Kuhmon Löytövaaran hangille. Etsin Menehtyneiden tietokannasta aluksi pelkkää Järvistä, etunimi ei vielä tässä vaiheessa ollut tiedossa. Miksi häntä ei löytynyt, toisin kuin samassa jutussa mainitut Sulo Kallinki, Kalle Kautiainen, Vihtori ja Pekka Moilanen ja Esko Norri? Tai olihan tietokannassa kaksi JR 65:ssa palvellutta Järvistä, Vilho ja Paavo.

Vilho "Korsu-Järvinen".
Kuva: Hakkapeliitta-lehti
19/1941.
Hetken aikaa näyttikin siltä, että Punkalaitumelta kotoisin ollut sotamies Vilho Järvinen saattaisi olla sama henkilö. Hän oli tosin syntynyt vuonna 1904 ja vaikutti hiukan vanhalta Korsu-Järviseksi, mutta toisaalta tätä oli lehdessä kuvailtu poikamaiseksi, ei varsinaisesti nuoreksi. Vilho Järvinen oli myös palvellut 1. komppaniassa eli ensimmäisessä pataljoonassa. Hänen sotilaspassiinsa oli tehnyt merkinnän luutnantti Otto Valle, jonka nimi oli mainittu Korsu-Järvisen yhteydessä. Kansallisarkiston Perus-sarjan asiakirjoista löytyi merkintä Vilho Järvisen haavoittumisesta 14.2.1940. Menehtyneiden tietokannan mukaan sotamies Järvinen oli kadonnut jäljettömiin talvisodassa, mutta hänen sotilaskantakortissaan oli maininta katoamisesta tai lievästä haavoittumisesta tuona samana päivänä.

Sitten ilmaantui Hakkapeliitta vuodelta 1941. Artturi Tienari tiesi kertoa, että Korsu olikin selvinnyt hengissä! Hänkin oli nimeltään Vilho mutta syntynyt vuonna 1917 Hämeenkyrössä. Ylikersantti Järvinen oli haavoittunut useamman kerran, viimeisellä kerralla hyvin vakavasti, mutta selviytyi aina kuin ihmeen kaupalla. Onni Palasteen vuonna 2010 julkaistu sotaromaani Viimeiseen sissiin toi Korsun seikkailuihin vielä yli-inhimillisempiä ulottuvuuksia. Viivyttelin pitkään ennen kuin otin selvää, oliko tuo ihmemies vielä elossa. Halusin uskotella itselleni, että hän elää ja voi hyvin ja säteilee positiivista elämänasennetta kollegansa Hannes Hynösen tavoin. Korsu-Järvinen ehti eläkeikään asti.

Korsun uroteoista lukiessaan ei voi olla ajattelematta, mahtoiko hänkin olla, Viljam Pylkkään ohella, Antero Rokan esikuva. Hänestä oli kirjoitettu valtakunnan lehdistössä useaan otteeseen, eräässä kuvassa hän seisoi käsillään jyrkkäkattoisen kirkon harjalla. Talvisodassa hän ryömi yksinään vihollisen tulipesäkkeeseen, tuhosi sen ja toi mukanaan kolme vankia. Yksi heistä oli upseeri. Myös vihollisen laajan korsukylän hävittämisestä saatiin kiittää lähes yksinomaan Korsu-Järvistä, tuosta tapauksesta hän sai lempinimensäkin. Tuonkaltaisia ihmisiä toivoisi olevan enemmän tänäkin päivänä. Varsinkin tänä päivänä.

Nina-Maria Saikkonen
Tutkija, Kansallisarkisto

8.1.2015

Kyläkirjaston Kuvalehdestä Kalle Päätaloon; Gummerus Oy:n arkisto Jyväskylän maakunta-arkistoon



Maisteri  Kaarle Jaakko Gummerus ryhtyi  vuonna 1872 julkaisemaan lehteä nimeltä ” Kyläkirjasto, lukemisia Suomen kansalle erinäisissä aineissa”.  Palavasieluinen kansanvalistusaatteen kannattaja asui tuolloin Kokkolassa, josta hän muutti Jyväskylään vuonna 1874 saatuaan viran Jyväskylän lyseon suomen ja ruotsin kielen lehtorina. Toimelias Gummerus perusti ystävineen kirjapainon Jyväskylään vuonna 1877. Kyläkirjaston painotoiminta siirrettiin  luonnollisesti Helsingistä omaan kirjapainoon. Gummeruksen kustannustoiminnan katsotaan varsinaisesti alkaneen jo ” Kyläkirjaston” julkaisemisesta vuonna 1872. Näin ollen Gummerus Oy on vanhin yhä toimiva yleiskustantamo Suomessa. Osakeyhtiö perustettiin nimellä K. J. Gummerus Oy vuonna 1906.

Gummeruksen kustannusliike muutti Jyväskylästä Helsinkiin vuonna 1985, mutta muu liiiketoiminta, kuten kirjapaino jäi yrityksen kotikaupunkiin Jyväskylään. Vaikka yhtiön toiminta on aina ollut valtakunnallista, voidaan Gummeruksesta hyvin puhua jyväskyläläisenä yrityksenä. Varsinkin toiminnan alkuvuosina jyväskyläläiset opettajat ja liikemiehet olivat näkyvästi mukana yhtiön hallinnossa.  Kirjapaino oli myös merkittävä työllistäjä Jyväskylässä.

Talvella 2014 käytyjen neuvottelujen jälkeen kustantaja Pekka Salojärvi päätti arkiston lahjoittamisesta Jyväskylän maakunta-arkistoon. Yrityksen Jyväskylän toimipisteessä ollut arkisto siirrettiin maakunta-arkistoon syyskuun alussa, ja samalla aloitti työnsä luovuttajan palkkaama arkistonjärjestäjä.

Arkisto oli osittain varsin hyvässä järjestyksessä jo siirtovaiheessa, joten esim. kirjeenvaihdon arkistointiperiaatteisiin ei tehty muutoksia. Kirjeenvaihto onkin arkiston laajin kokonaisuus. Kirjailijoiden kirjeenvaihtoa löytyy yleiskirjeenvaihdon joukosta vuoteen 1937 saakka. Kirjallisen osaston kirjeet muodostavat oman kokonaisuutensa  vuosilta 1938 - 1970. Kirjeenvaihto on järjestetty vuosittain aakkosjärjestykseen lähettäjän/vastaanottajan mukaisesti. Vaikka arkistoon ei ole laadittu erillistä henkilöhakemistoa, löytyvät niin Olavi Paavolaisen kuin Kalle Päätalonkin kirjeet aakkosjärjestyksen mukaisesti omilta paikoiltaan. Gummeruksella on jonkin verran eroteltu kirjallisella osastolla eri tehtävissä työskennelleiden henkilöiden kirjeenvaihtoa omaksi kokonaisuudekseen. Esimerkiksi Olli Arrakosken, Juhani Salokanteleen, Juhani Syrjän, Pekka Mäkelän ja Tuukka Kangasluoman kirjeenvaihtoa on omissa säilytysyksiköissään. Tuottelias kirjailija Mauri Sariola kävi ilmeisen vilkasta kirjeenvaihtoa myös  kustantajansa kanssa.  Sariola on kirjailijoista ainoa, jonka kanssa käyty kirjeenvaihto on arkistoitu erillisenä kokonaisuutena.

Ulkomaisen kirjeenvaihdon osuus on myös laaja, sillä Gummerus on  merkittävä käännöskirjallisuuden kustantaja. Ulkomaan kirjeenvaihto on niinikään järjestetty aakkosjärjestykseen vuosittain. Käännöskirjallisuuden vuoksi kustantaja Mauno Salojärvi joutui vuonna 1962 raastupaan, kun Gummerus kustansi  Henry Millerin teoksen Kravun kääntöpiiri. Kirjaa pidettiin ”sukupuolikuria ja säädyllisyyttä” loukkaavana teoksena.

Arkiston lopullinen laajuus on 53 hyllymetriä, ja aineiston rajavuodet ovat 1878 - 2010. Vanhimmat asiakirjat ovat  kirjekopiokirjat vuodesta 1878 alkaen sekä tiliasiakirjat alkaen osittain 1880-luvulta. Kyläkirjaston Kuvalehden numerot vuosilta 1878 - 1912 sisältyvät arkistoon. Kokonaisuudesta on erotettu omiksi arkistoikseen Uusi Kirjakerho Oy sekä Ruth ja Mauno Salojärven henkilöarkistot.

Tämän kirjallisuus- ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän arkiston järjestämis- ja luettelointityö valmistui vuodenvaihteessa. Arkisto on tutkijoiden käytössä heti sen jälkeen, kun mahdollisista käyttörajoituksista on sovittu luovuttajan kanssa.

Päivi Hirvonen
Johtaja, Jyväskylän maakunta-arkisto

19.12.2014

Kamuilua oululaisittain

Helmikuussa 2003 Oulun maakunta-arkiston tuore johtaja Vuokko Joki otti yhteyttä joukkoon paikallisia ”muistisisaria ja –veljiä”. Hän pyysi meitä luokseen arkistoon miettimään ”olemmeko ja millä tavoin kamuja”.  Hänen kutsunsa taustalla oli Suomessa virinnyt keskustelu arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteistyön tarpeesta ja asiaan liittyvä KAMUT -työryhmän suositus muistiorganisaatioiden tietojen yhteiskäyttöisyydestä. Toinen, aivan yhtä painava syy tämän epävirallisen yhteystyöryhmän perustamiseen oli vertaisryhmän kaipuu paikallisella tasolla. Maaliskuussa 2003 toteutuneesta tapaamisesta alkoi vireänä jatkunut oululaisten muistiorganisaatioiden kamuilu.

Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat johtajien ryhmä, jossa mukana olivat seuraavat organisaatiot ja heidän johtajansa: Oulun maakunta-arkisto (Vuokko Joki), Oulun kaupunginkirjasto (Helvi Puolakka), Oulun yliopiston kirjasto (Päivi Kytömäki), Oulun kaupunginarkisto (Eero Ylitalo), Pohjois-Pohjanmaan museo (Ilse Juntikka) sekä Oulun lääninhallitus (Ulla Kukko).
Puheenjohtajana ja kokoonkutsujana on toiminut iloksemme kaikki nämä vuodet Vuokko Joki. Vuodesta 2009 kamuihin liittyi myös Oulun taidemuseon johtaja Anna-Riikka Hirvonen. Oulun Kamujen alkuperäisestä johtajakokoonpanosta vain Vuokko Joki ja allekirjoittanut ovat enää mukana, kun useat ovat jääneet eläkkeelle ja joku siirtynyt toisiin tehtäviin.  Nykyinen Oulun Kamujen kokoonpano on seuraava: Vuokko Joki (Oulun maakunta-arkisto), Jouni Pääkkölä (Oulun kaupunginkirjasto), Päivi Kytömäki (Oulun yliopiston kirjasto), Sanna-Leena Eskola (Oulun kaupunginarkisto), Pasi Kovalainen (Pohjois-Pohjanmaan museo), Merja Kummala-Mustonen (Pohjois-Suomen aluehallintovirasto) ja Anna-Riikka Hirvonen (Oulun taidemuseo).
Oulun Kamut -ajatus otettiin ilolla vastaan. Löysimme jo ensimmäisessä palaverissa hyviä perusteita ja edellytyksiä yhteistyölle, jotka ovat sittemmin osoittautuneet oikeiksi havainnoiksi.  Kaikkien meidän muistiorganisaatioiden perustehtävä on kohtalaisen samanlainen ja meillä on yhteisiä asiakkaita. Näimme myös tilaisuuden nostaa yhdessä muistiorganisaatioitamme enemmän esille. Resursseja ja osaamista erilaisiin hankkeisiin voidaan käyttää yhdessä, jolloin olemme pystyneet sellaiseen, mihin ei välttämättä yksin pystyisi. Koska itse kunkin resurssitilanne kuitenkin voi olla hyvinkin erilainen, sovimme heti alkuun, että kaikkien hankkeiden mukaantuloon liittyy vapaaehtoisuus, oma harkintavalta. Etuna näimme myös koulutukset, joita voidaan järjestää kaikkien henkilökunnalle yhteiskoulutuksena paikan päällä Oulussa.
Ensimmäisen kokouksen muistiossa kirjatut asiat ovat toteutuneet täysin: ”Kokouksen osanottajat totesivat yhteistyön sisarlaitosten välillä hyväksi ajatukseksi. Sovittiin periaate, että yhteisistä tapaamisista esimerkiksi kerran vuodessa pidetään kiinni, vaikka konkreettisia yhteistyöhankkeita ei olisikaan juuri sillä hetkellä meneillään. Erityisesti näyttelytoiminnassa nähtiin mahdollisuuksia yhteistyöhön ja saada näkyvyyttä ja julkisuutta kaikille osapuolille. Lisäksi johdon ja asiakaspalveluhenkilökunnan tutustuminen sisarlaitosten asiakaspalvelun ja aineiston karttumisen periaatteisiin sekä hakujärjestelmiin arvioitiin hyödylliseksi. Esille tuotiin myös kiinnostus tutustua sisaralojen teoreettiseen ajatteluun ja tulevan toiminnan näköaloihin.”
Kun katsoo taaksepäin, voi reippaasti todeta, että yhteinen näyttely- ja koulutustoiminta on ollut hämmästyttävän aktiivista. Koulutustilaisuudet ovat olleet ensin kamujen henkilökunnalle, viime vuosina myös ns. suurelle yleisölle, asiakaskunnallemme.  Meidän johtajien piirissä on ideoitu aiheita ja henkilökunnasta kootut työryhmät ovat niitä toteuttaneet. Kaikki ideat eivät ole toteutuneet, mutta hyvällehän tämä reilun vuosikymmenen yhteistyön saldo näyttää:
- Oulun 400-vuotisnäyttelyt (2003–2005)
- Kolme koulutustilaisuutta tekijänoikeuksista sekä julkisuus- ja henkilötietolaista (2006)
- Sukututkija asiakkaana -koulutus Oulussa ja Haapavedellä (2007) sekä Kuusamossa (2008)
- Suomen sota -näyttely (2008)
- Rakennettu ympäristö -koulutus (2009)
- Kokoelmapolitiikka -seminaari (2010): Mitä muistista katoaa, mitä muistiin jää
- Koskenniemi -ilta (2010)
- Kokoelmapolitiikka-seminaarin toteuttaminen Kajaanissa (2011)
- Valokuva-seminaaria: Valokuvien vastaanottamis-, järjestämis-, luettelointi- ja kuvailu-menettelyt (2012)
- Sukutukijan tietolähteet – Oulun Kamut esittelevät aineistojaan ja palveluitaan sukututkija-asiakkaille (2013)
- Kysy - asiantuntija vastaa: Kamujen kokoelma- ja hankintapolitiikkaa potentiaalisen luovuttajan näkökulmasta – seminaari yleisölle (2014). 
 
Mitä sitten koemme oppineemme tästä yhteistyöstä? Ilman muuta tietoa ja syvempää ymmärrystä toistemme aloista. Johtajat ovat saaneet ajantasaista missä mennään - tietoa. Yhteistyötä ja avunantoa. Toistemme kokoelmien, palvelujen ja henkilökunnan tuntemusta, josta henkilökuntamme on saanut asiakaspalveluun enemmän eväitä.  Nuorin tulokkaamme taidemuseo on myös muistiorganisaatio, jonka kokoelmatyön arki ja haasteet ovat varsin samankaltaisia kuin muilla kamuilla. Taidemuseon johtaja onkin todennut kamujen yhteistyö toimivan museaalisen profession vahvistajana ja tukena.
Koulutuksemme ovat olleet sekä henkilökunnan että yleisön keskuudessa suosittuja sekä hyviksi ja tarpeellisiksi todettuja. Ja olemmehan lähteneet Oulun tullista ulos vieden kamujen tietoutta maakunnan useisiin kuntiin. Koulutusten ansiosta itsekin kukin näkee tietyn asian palveluja uudella tavalla, tästä esimerkkinä sukututkimus. Ja olemme saaneet myös näkyvyyttä, josta viimeisin on sanomalehti Kalevassa 14.11.2014 ilmestynyt artikkeli Kamujen kokoelma- ja hankintapolitiikan yleisötilaisuudesta.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä: me johtajat olemme saaneet runsaasti iloa arkeemme tapaamisistamme! Aloitamme yhteisen tapaamisen kahvittelun lomassa hetken kestävällä ajankohtaisten asioiden ihmettelyllä, ”jälkiviisailla”, josta yleensä saamme hersyvät naurut – tai sitten ahdistavat tunnetilat. Yhtä kaikki se hetki on meille hetki puhaltaa myös niitä ahdistuksia ja asioita, joita ei välttämättä voi muualla purkaa. Kamuilkaa, se tekee hyvää!

Päivi Kytömäki
Ylikirjastonhoitaja
Oulun yliopiston kirjasto

 

 

  
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...