27.6.2014

Isojen ja pienten leluja

Turun maakunta-arkisto sai toukokuussa vastaanottaa harvinaisia aineistolahjoituksia. Turun kaupungissa usean sukupolven ajan toimineen Casagranden lelukaupan omistaja otti yhteyttä ja kysyi, olisiko maakunta-arkistolla käyttöä parille vanhalle asiakirjalle. Ilmeni, että nämä ”pari vanhaa asiakirjaa” tarkoittivat käytännössä Turun vanhan telakan (Åbo Gamla Skeppsvarv) ja sen yhteydessä toimineen köysiradan kahta tilikirjaa aivan 1800-luvun alusta sekä William Crichtonille (1827-1889) kuulunutta luonnoskirjaa (Sketch Book III) vuosilta 1848-1859. Luovutussopimuksesta oli hädin tuskin muste kuivunut, kun merimuseo Forum Marinumista tuli hätäkutsu tulla STX:n telakalle pelastamaan sen arkistoista, mitä pelastettavissa olisi.


Casagranden leluliike on toiminut Turussa vuodesta 1912. Nykyinen kauppias, Renate Casagrande on innokas leluhistorian harrastaja, joka on koonnut kauppansa alakertaan lelumuseota.  Museon arvokkain esine on leikkilaiva vuodelta 1912.
 
Arkisto- ja museotyöläisiä työssään

Mikä yhdistää turkulaista lelukauppaa, Vanhaa telakkaa, STX:ää ja William Crichtonin luonnoskirjaa toisiinsa? 
 
Yksi yhdistävä tekijä on turkulainen telakkateollisuus, sen historia. Se sai alkunsa, kun skotti John Fithie tuli Tukholmasta Turkuun rakentamaan ruoppausproomua Turun kaupungin laskuun. Hän perusti sittemmin Aurajoen länsirannalle oman veistämön vuonna 1742. Veistämöstä käytettiin nimitystä Vanha veistämö. Vuonna 1800 osakeyhtiöksi muodostettu telakka oli 1800-luvun puolivälissä maan paras, mikäli todisteena voi pitää monia venäläisiä laivatilauksia. Samoihin aikoihin purjeet kuitenkin väistyivät höyrykoneen tieltä ja rauta syrjäytti puun laivanrakennuksessa. Ruotsalainen konemestari Anders Thalus Ericsson ja skotlantilainen mekaanikko David Cowie perustivatkin konepajan ja valimon Turkuun vuonna 1842. Kahdeksan vuotta myöhemmin konepajaan kutsuttiin johtajaksi nuori, 23-vuotias skotti, William Crichton.  Yhtiön nimi muuttui W:m Crichton & C:o- nimiseksi vuonna 1862, kun William osti siitä puolet itselleen.  Vanha veistämö ostettiin osaksi konepajaa 1880-luvulla.

William Crichton kuoli Turussa vuonna 1889, ja hänen omistamansa yhtiö teki konkurssin vuonna 1913, mutta toimintaa jatkoi sittemin Aktiebolaget Crichton – Williamin sukunimi säilyi yhtiön nimessä aina vuoteen 1965 saakka. Konkurssia edeltävinä vuosina telakan johtajana toimi Plymouthista Suomeen muuttanut John Edward Eager (1837 - 1908), William Crichtonin hyvä ystävä. Hänen pojantyttärensä Eva Mary Eager meni vihille italialaissyntyisen, Baltiasta Suomeen vuonna 1911 muuttaneen Antonio Casagranden pojanpojan, Renaton, kanssa.  Näin muodostuu tarinamme päätteeksi linkki yli sata vuotta Turussa toimineen leluliikkeen, Williamin ja vanhan laivatelakan välille.

Ab Crichtonin tarina jatkui Ab Crichton Vulcanina, sitten Wärtsilä-yhtymä Crichton Vulcanina, Wärtsilän Turun telakkana, Wärtsilä Meriteollisuus Oy:nä, Kvaerner Masa Yardsina, ja lopulta STX Europena – tosin telakan sijainti on vaihtunut Turusta Pernoon.  Se on sulattanut itseensä sellaisia toimijoita kuin Vulcan, Andros ja Valmet Laivateollisuus. Omistajina ovat toimineet ainakin britit, skotit, norjalaiset ja korealaiset; tietotaitoa on hankittu milloin briteiltä, milloin Saksasta ja Venäjä, välillä Neuvostoliitto, on tasaisin välein näytellyt suurta osaa tilauksissa. Telakka on rakentanut vesikulkuneuvoja sukellusveneistä loistoristeilijöihin, alusten voimanlähde on vaihdellut höyrystä dieseliin (myös moottoreita rakennettiin itse osan aikaa) ja nyttemmin kaasuun. Ensimmäiset ”loistoristeilijät” rakennettiin jo Williamin aikana: yksi näistä oli vuonna 1897 valmistunut, Peterhof-niminen, delta-metallista rakennettu alus, keisarilliseksi leluksikin mainittu.  Historiansa aikana telakkateollisuus on kokenut monia vaiheita, suuria nousuja ja rajuja laskuja. Nyt eletään taas yhtä murroskautta: päädytäänkö lopulta Suomen valtion ja saksalaistelakan yhteisomistukseen?

Turku on ylpeä telakoistaan ja muusta merellisestä historiastaan, ja Turun maakunta-arkisto on ottanut vastaan merenkulkuun liittyviä aineistoja ja pyrkii myös jatkossa panostamaan niihin – meillä on myös monia aktiivisia yhteistyötahoja, kuten Sjöhistoriska Institutet vid Åbo Akademi, Forum Marinum ja Rauman merimuseo.

Sähköisten aineistojen on sanottu hävittävän aika- ja paikkasidonnaisuuden.  Ei ole väliä, missä aineistoja säilytetään, kun niiden sisältämä informaatio on kaikkien saatavilla avoimien verkkojen kautta. Ihmisten identiteetti ja kulttuuri rakentuvat kuitenkin ajassa ja paikassa: ajan ja paikan historia yhdistyy yksilöhistoriaan, muistijäljet koskettavat toisiaan.  Muodostuu sukupolvi- ja alueellisia identiteettejä.  

Kvanttifysiikan kannalta saattaa olla niin, että informaatio sijaitsee pienen pieninä hippuina kaikkialla maailmankaikkeudessa, mutta ihmistajunta, tietoisuus ja subjektiivinen kokemus edellyttävät fyysisen komponentin läsnäoloa.  Juuri esineenä, John Eagerin omistaman kiinteistön koiratarhan vintillä säilytettynä, pureskeltuna ja haperoituneena esineenä, William Crichtonin luonnoskirjakin puhuttelee katsojaansa, laittaa mielikuvituksen liikkeelle kauas oman aikakauden ulottumattomiin.

Sketch Book III 1848-1859
Mutta kun tämä luonnoskirja tulee osaksi digitoitua, aika-paikkariippumatonta asiakirjallista kulttuuriperintöä, se kenties muovaa yhä useampien kulttuurista minäkuvaa, toimii ylpeyden ja ilon aiheena niin turkulaisille kuin suuremmallekin yleisölle, auttaa ymmärtämään kulttuurimme juuria. Kansainvälisyys on toinen merkittävä tekijä, joka yhdistää turkulaista telakkaa ja lelukauppaa toisiinsa. Suomi ei ole eikä ole koskaan ollutkaan (lyhyitä poikkeusjaksoja lukuun ottamatta) mikään monokulttuurinen umpiola, vaan maahan on muutettu Ruotsista, Saksasta, Venäjältä ja pienemmässä mittakaavassa Englannista, Skotlannista, Tanskasta, Norjasta, Hollannista ja Sveitsistä, nyttemmin vähän kaikkialta. Meidän on kiittäminen ulkomaisten osaajien ja ammattityöntekijöiden maahanmuuttoa teollisuutemme ja kaupan kehityksestä.

Topeliuksen Maamme-kirjan sanoin:
 
Ei ole yhtään sukuperältään niin sekoittautumatonta kansaa, ettei sen esi-isissä olisi vierasta verta; eikä kieleltään niin puhdasta kansaa, ettei se olisi sanoja muilta lainannut. Ja kaikki kansakunnat ovat työntekijöitä ihmissuvun suuressa yhteiskunnassa, joka jakautuu moneen haaraan.

Zacharis Topelius: Maamme Kirja (1875)

Päivi Niemelä
Ylitarkastaja, Turun maakunta-arkisto

13.6.2014

Salatut pöytäkirjat – kuvailu- ja järjestämispolitiikan toteutusta Oulun maakunta-arkistossa


Harjoittelija joutuu usein työssään uudenlaisten tilanteiden eteen. Minun kohdallani se tarkoitti koekaniinin roolia arkistolaitoksen uuden kuvailu- ja järjestämispolitiikan käytännön soveltamisessa. Kuvailu- ja järjestämispolitiikka on jo esitelty tässä blogissa viime marraskuussa kirjoituksessa ”Politiikkaa tekemässä”, joten keskityn kirjoituksessani siihen, miten se vaikuttaa käytännössä arkiston järjestämiseen, kuvailuun ja tietopalveluun.
”Perinteinen” arkiston järjestäminen oli minulle ennestään tuttua puuhaa, mutta viime syksyn ja talven aikana sain tehtäväkseni yksityisarkiston järjestämisen pääasiassa inventointi-, mutta osaksi myös perustason käsittelyn mukaisesti. Koska tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus pitkästyttää lukijoita pituudellaan ja tylsällä(?) teorialla, totean lyhyesti, että alimman tason eli inventointitason käsittelyssä arkistoa käsitellään mahdollisimman vähän. Jos asiakirjat ovat pahvilaatikossa, ne jätetään siihen. Asiakirjojen järjestykseen laatikon sisällä ei pääsääntöisesti puututa eikä seulomiseenkaan juuri aikaa käytetä. Aineistoa ei käydä järjestelmällisesti läpi, vaan tarkastellaan pintapuolisesti. Noudatin tätä inventointitason käsittelyä muuten, mutta perustason käsittelyn mukaisesti koteloin aineiston, suoristin piirustukset ja jaottelin arkistoyksiköt sarjoihin (kuvailutasolla – fyysisesti ne ovat alkuperäisellä paikallaan).
Periaatteessa työ vaikutti selkeältä, mutta käytännössä huomasin ongelmia. Järjestämässäni arkistossa oli johtokunnan pöytäkirjojen joukossa sikin sokin lääkärintodistuksia. Koska asiakirjojen järjestystä ei muutettu, lääkärintodistukset jäivät pöytäkirjojen joukkoon ja koko arkistoyksikölle tuli käyttörajoitus. Se ei ole hyvä uutinen sille tutkijalle, joka ehkä muutaman vuoden päästä haluaa laatia kyseisestä arkistonmuodostajasta 100-vuotishistoriikin. Mikäli asiakas haluaa tutkia pöytäkirjoja, hänen on hankittava käyttölupa tai jonkun henkilökunnasta on eroteltava julkiset ja salassa pidettävät asiakirjat. Seurauksena voi olla tutkijasalipalvelun työmäärän kasvu ja asiakirjojen toimitusajan pidentyminen.  Pintapuolisesta aineiston läpikäymisestä johtuen järjestäjä ei välttämättä edes huomaa kaikkea salassa pidettävää aineistoa, jolloin tietosuojan säilyminen on uhattuna.
Toinen havaitsemani ristiriita koskee kuvailua. Inventointitasolla myös kuvailu tehdään pintapuolisen tarkastelun pohjalta, vaikka kuvailu- ja järjestämispolitiikan mukaan kuvailulla on tarkoitus vähentää tai korvata fyysistä järjestämistä. Kovin niukka kuvailu ei korvaa järjestämistä eikä se oikein palvele tiedonhakuakaan. Nämä näkökohdat on tuotu esille myös järjestämis- ja kuvailupolitiikassa.
Arkistolaitoksen tehtävänä on ”varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen ja edistää niiden tutkimuskäyttöä” – ei varsinaisesti järjestäminen, joka tosin palvelee asiakirjojen säilymistä. Kuvailu sen sijaan parantaa asiakirjojen käytettävyyttä. Asiakkaiden kannalta hyvät hakutiedot ovat olennaiset, sillä ne parantavat tiedonhakumahdollisuuksia verkkopalveluiden kautta. Kaikki asiakkaat eivät välttämättä edes ymmärrä luetteloissa olevia arkistomaailman käsitteitä.
Uuden kuvailu- ja järjestämispolitiikan tarkoituksena on tuoda asiakkaiden käyttöön järjestämättömiä arkistoja entistä pienemmällä työmäärällä. Vaihtoehtona on, etteivät asiakkaat saa aineistoa ollenkaan käyttöönsä. Uusi politiikka on menossa oikeaan suuntaan siinä, että se kyseenalaistaa vanhoja käytäntöjä ja keventää järjestämistyötä. Resurssien vähetessä on hyvä miettiä, mikä loppujen lopuksi arkistojen järjestämisessä ja kuvailussa on olennaista. Ketä varten sitä tehdään? Veronmaksajina ja koko touhun rahoittajina asiakkailla tulisi olla mahdollisuus tuoda esille toiveensa, varsinkin kun arkistokuvailua ollaan juuri uudistamassa.
 
Henriikka Halmetoja
Ylemmän arkistotutkinnon harjoittelija 14.10.2013 - 11.4.2014
Oulun maakunta-arkisto

16.5.2014

Pyörämatka arkistoon


Mitä arkistot kertovat arkisesta elinympäristöstämme? Vaikka mitä, tietävät arkistojen ammattilaiset ja niiden suurkuluttajat kertoa. Haluan kuitenkin testata väitteen pienellä koejärjestelyllä, joka kaikessa epätieteellisyydessään on siinä määrin satunnaisotannalla suoritettu, että tuloksia voitaneen pitää ainakin suuntaa-antavina. Nimittäin: lyhyen pyörämatkani varrella kotoa töihin koetan bongata mahdollisimman monta kohdetta tai ilmiötä, joista kertovaa aineistoa meillä maakunta-arkistossa säilytetään.

Näköetäisyydellä lähtöpisteestäni on Vaasan hovioikeuden ”uusi”, vuonna 1862 valmistunut rakennus. Hovioikeuden salien kautta on kulkenut lukematon määrä rikos- ja riita-asioita perustamisvuodesta 1776 lähtien. Hovioikeuden laaja arkisto käsittää asiakirjat sen toiminnan alusta alkaen ja kertoo ihmiselämän synkemmästä puolesta aina Lappia myöten. Vaasan hovioikeuden toiminta-alue kattoi nimittäin toimintansa alkuaikoina puoli Suomea.

Sama linnamainen punatiilirakennus, jossa hovioikeus toimii tänäkin päivänä, majoitti aikoinaan myös Vaasan lääninhallitusta, joka viranomaisena on jo hävinnyt hallintohistorian sivuille. Lääninhallituksen arkisto tuhoutui lähes täysin Vaasan palossa 1852, mutta on siitä huolimatta reilut puolitoista vuosisataa kattavalla materiaalillaan maakunta-arkiston suurin aineistokokonaisuus. Lääninhallituksen arkistoon mahtuu hovioikeuden tapaan laaja otanta elämän kirjoa, joskin eri lähestymiskulmasta. Mieleen juolahtaa muun muassa kysymys: kuinkahan monen Amerikan-siirtolaisen passi, pääsylippu onnen etsintään, onkaan noiden seinien sisältä annettu?

Pyörä uhkaa jäädä telineeseen ja mies sijoilleen, kun jo alkupisteessä ollaan näin lukuisten elämänvaiheiden äärellä. Työt kuitenkin odottavat; matkaan!

Muutama polkaisu ja olen ruotsinkielisen teatterin kohdalla. Kulttuurielämä on kaksikielisessä kaupungissa vilkasta ja siitä kertovia arkistoja on myös kertynyt maakunta-arkistoon. Taakse jäävän teatterin arkisto ei näihin sisälly, mutta sen sijaan teatterin naistoimikunnan aineistoa ja myös suomenkielisen vastaavan yhdistyksen aineistot meiltä löytyvät.

Seuraavassa risteyksessä vasemmalle ja oikealle vilkaistessani näen useammankin nykyisen ja entisen koulurakennuksen. Maakuntakeskuksessa koulujen ja oppilaitosten kirjo on ollut suurta ja näin ollen myös koulutaipaleista kertovia asiakirjoja on kertynyt runsaasti arkistoon.

Kaupungin opiskelijaelämästä muistuttaa aiemmin ylioppilaskunnan omistuksessa ollut ravintola, jonka terassia parhaillaan siivotaan ohi ajaessani. Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan arkisto on varsin tuore lisäys maakunta-arkiston kokoelmiin ja tärkeä osa tämän useiden korkeakoulujen ja tuhansien opiskelijoiden värittämän kaupungin historiaa. Historian paikallista kerrostumista taas kuvaa se, että ohittamani anniskeluliikkeen tilat toimivat 1900-luvun alussa näkkileipätehtaana, jonka arkistoa puolestaan säilytetään Elinkeinoelämän keskusarkistossa Mikkelissä.

Matkani jatkuu välitse suomen- ja ruotsinkielisten paikallislehtien toimitusten, jotka katsovat toisiaan sulassa sovussa tien yli. Lehtitalot jatkavat pitkää perinnettä kansalaisyhteiskunnan vahtikoirina ja osa tästä perinteestä on talletettu maakunta-arkistoon lehtivalokuvakokoelmien sekä tunnettujen lehtimiesten henkilöarkistojen muodossa.

Korttelin päässä siintää Vaasan, perustettaessa 1883 Nikolainkaupungin rautatieasema. Tehokkaat liikenneyhteydet kuuluvat modernin ajan keskeisiin piirteisiin ja niiden kehityksestä kertovat muun muassa Rautatiehallituksen, tie- ja vesipiirien sekä luotsipiirien arkistot. Vaasan asemapäällikönkin arkisto löytyy hyvässä järjestyksessä maakunta-arkistosta.

Juuri ennen työpaikan pihaan kurvaamistani vasemmalla näkyy nykyisin opiskelija-asuntojen täyttämä Olympiakortteli, joka ei ole saanut nimeään suinkaan vuoden 1952 kisoista, vaan samaisella paikalla valmistetuista Olympia-moottoreista. Niitä valmistanut Suomen moottoritehdas oli keskeinen osa Vaasan perinteikästä konepajateollisuutta, jolla oli aikanaan lukuisia edustajia ja joka myös tänä päivänä on vahvasti läsnä paikkakunnan arjessa. Suomen moottoritehtaan ja Wickströmin moottoritehtaan konepiirustuksiin ynnä muihin asiakirjoihin voi myös tutustua maakunta-arkistossa.

Jo lyhyen pyörämatkani varrelta löytyy pinnistelemättä lukuisia esimerkkejä asiakirja-aineistoja tuottaneesta toiminnasta ja varmastikin lukuisia ilmiselviä esimerkkejä jäi minulta myös huomaamatta. Arkistoihin on tallentunut valtava määrä tietoa, joka voi auttaa meitä ymmärtämään päivittäisen ympäristömme historiaa ja siten rikastaa sitä kokemusta, mitä niinkin arkinen asia kuin työmatka voi meille antaa.

Suosittua televisiosarjaa lainaten voinkin todeta koetuloksekseni: Myytti vahvistettu.

Mikko Nykänen
tutkija, Vaasan maakunta-arkisto

2.5.2014

Arkisto marssii eteenpäin

Kansallisarkistossa ja koko arkistolaitoksessakin on käynnissä voimakas eteenpäin menon vuosi. Uusilla tekniikoilla niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin näyttäisi olevan paljon annettavana myös arkistoille.

Ensinnäkin digitoinnin näkymät ovat tällä hetkellä erittäin lupaavat: viime vuonna Kansallisarkistossa digitoitiin yhteensä noin viisi miljoonaa asiakirjasivua. Määrä on huima kun muistaa, että ensimmäisen miljoonan asiakirjasivun digitointiin kului aikaa suunnilleen neljä vuotta. Laitteet ja menetelmät ovat vuosien saatossa kehittyneet. Digitaaliarkiston päivittäin karttuva sisältö kattaa jo suuren osan erityisesti sukuhistoriastaan kiinnostuneiden kansalaisten perusaineistosta.

Olemme ottamassa ensimmäisiä askeleita myös avoimen datan alalla. Täksi vuodeksi sovittuna tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä kolmen keskeisen tutkimustietokantamme (Suomen sotasurmat 1914-1922, Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet ja Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939-1955) sisällöt ovat avoimesti saatavilla. Niiden avaamisen yhteydessä pyrimme muodostamaan rutiinin, jolla datan avaamista voitaisiin jatkaa myös muiden sähköisten aineistojen osalta.

Datan avaamisella tavoittelemme oikeastaan kahdenlaisia hyötyjä. Yhtäältä tietokantojen käyttäjät voivat tuottaa tietokantojen sisällöstä tarpeisiinsa sopivia otantoja ilman nykyisten käyttöliittymien rajoitteita. Toisaalta pyrimme luomaan edellytyksiä aineistoihimme kiinnittyville sovelluksille, joita nykyisin on olemassa valitettavan vähän, vaikka teknisiä edellytyksiä niille onkin ollut olemassa –ainakin periaatteessa – jo noin vuosikymmenen ajan. Olisi hienoa, jos tätä kautta aukeaisi mahdollisuuksia esim. tietokantojen tiedon ja paikkatietojen yhdistämiselle (tästä on jo ainakin yksi arkistosta riippumattomasti toteutettu esimerkki olemassa) tai vaikkapa tietokantojen sisältöjen ja erilaisten verkossa olevien henkilömatrikkelien linkittymiseen toisiinsa.

Kolmas sektori, jolla tällä hetkellä olemme menossa voimakkaasti eteenpäin on koululaisille suunnattu palvelutarjonta. Tähän mennessä olemme huomioineet koululaisia etenkin ryhmäesittelyjä tarjoamalla mutta nyt pyrimme kehittämään myös mahdollisimman hyödyllisiä ja kiinnostavia verkko-oppimisen välineitä.

Ensimmäiset kokeilut uuden materiaalin tuottamiseksi ovat jo käynnissä, kun tähän saakka Vaasan seudulla fyysisessä muodossa saatavilla olleesta Amerikan-siirtolaisuuden historiaan perehdyttävästä arkistosalkusta on kehitteillä verkkoversio. Arkistosalkku valottaa paitsi siirtolaisuutta ilmiönä myös siihen liittyvää runsasta lähdeaineistoa. Arkistona meille on tärkeää viestiä, että täällä on jokaiselle jotakin omaan sukuun tai kotiseutuun liittyvää kiinnostavaa tietoa. Sen lisäksi tietenkin, että saatavilla on inhimillisesti ajatellen rajaton määrä muutakin Suomen historian eri vaiheissa syntynyttä aineistoa.

Alan uskoa, että arkistoihin, museoihin ja kirjastoihin tallentuneen tiedon auttaminen ulos rakennuksista suurimittaisempaan käyttöön ja osaksi ihmisten elämää tulee olemaan muistiorganisaatioissa nyt työskentelevän ikäpolven keskeisin elämäntyö. Kun asenne ja resurssit ovat kunnossa, voimme saavuttaa sen mistä edelliset sukupolvet ovat voineet vain haaveilla.

Tomi Ahoranta
Kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto